sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

Epävarmuus osana tanssijan työtä

Moikka! Täällä kirjoittelee Salla, ensimmäisen vuosikurssin tanssinopiskelija. Avaan tässä hieman omia pohdintojani aiheesta, joka tuntuu hyvin ajankohtaiselta varsinkin näinä aikoina, kun arjen uusi normaali käsittää jatkuvan käsien pesemisen, kasvomaskit ja turvavälit. En kuitenkaan paneudu tarkemmin pandemiasta kummunneisiin epävarmuuden tunteisiin, vaikka korona onkin aiheuttanut paljon huolta koko taidealan tulevaisuudesta. Sen sijaan haluan käsitellä epävarmuutta enemmänkin jokapäiväisenä osana taiteilijan työtä ja sen roolia luovissa prosesseissa. Iso osa omaa sopeutumistani ammattiopintoihin on ollut juurikin sen hyväksyminen, että jatkuva epävarmuus on väistämättä osa valitsemaani uraa.

Epävarmuuden sietäminen on tällä alalla aivan korvaamaton kyky. Luovat prosessit kun ovat usein luonteeltaan sellaisia, ettei aloittaessa voi tietää, millaiseen lopputulokseen päätyy Väliin mahtuu koko tunteiden kirjo useampaankin kertaan läpi käytynä: yhtenä päivänä mikään ei onnistu ja kaikki aiemmin aikaansaatu voi tuntua typerältä, mutta seuraavana hetkenä sitä jo painaakin flow-tilassa menemään ja uutta materiaalia syntyy roppakaupalla. Eri teosten syntyprosessit voivat myös poiketa hyvin paljon toisistaan. Joskus ideasta syntyy esitys orgaanisesti ja vaivattomastikin, kun taas välillä produktio voi tuottaa paljon päänvaivaa ja itsensä on melkeinpä pakotettava saamaan edes jotakin aikaiseksi treenisalilla. Luovan prosessin lähestyessä loppuaan asioilla tuppaa ainakin omasta kokemuksestani olla tapana loksahdella kohdilleen, mutta sitä ennen vellotaankin sitten valtavassa kaaoksen meressä pikkuisessa soutuveneessä vailla aavistustakaan siitä, missä päin on ranta. Venettä voi koettaa ohjata, mutta loppujen lopuksi merivirrat kuljettavat sen tasan sinne, minne itse haluavat, eikä siinä ole juuri vastaan panemista. Lopullinen määränpää saattaa olla alkuperäinen kohdemaa tai sitten ei, ja joskus voi myös löytää täysin uuden maan. Sellaisen, jonka olemassaolosta ei edes ole ollut tietoinen.

Haluaisin tulevaisuudessa työskennellä taiteen vapaalla kentällä monipuolisesti freelancerina, vaikka tähän haaveeseen liittyy paljon epävarmuustekijöitä. Tanssialan toisen asteen opiskelijana koen tällä hetkellä epävarmuutta muun muassa omista taidoistani, mahdollisuuksistani päästä jatko-opiskelemaan, työllistymisestäni, verkostoitumismahdollisuuksistani ja tulevaisuuden toimeentulostani, mutta kaikista näistä huolimatta opiskelen tätä ala mielelläni. Välillä se tuntuu itsestänikin ihan järjettömältä, mutta rakkaudesta lajiin, vai miten se nyt sitten menikään.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

 ´´DANCE LIKE... NONSENSE´´

Kirjoitan tässä blogissa viime kevään produktiosta jossa olin mukana tanssijana.

Olin tanssijana Maija Hoiskon teoksessa ´´Dance like... Nonsense´´ joka oli oikein rajoja rikkova ja epämukavuusaluetta haastava teos ja prosessi. Teoksessa leikiteltiin äänen ja kehon outoudella sekä reagointiin toisen ja omaan outouteen. 

Ensin voisin kuitenkin kertoa hieman tarkemmin mistä teoksesta on kyse. ´´Dance like... Nonsense´´ koostuu viidestä yksittäisesta ja itsenäisestä duetosta jotka ovat hyvin erilaisia riippumatta toisistaan. Teoksen aiheena nonsense, ei järkeä. 

Teoksen prosessi oli myös koronan takia hyvin erilainen mitä oli aiemmin tottunut tekemään tai työstämään. Teos oli minulle ensinmäinen yli 5-minuutin nykytanssi teos. Teosta työstettiin ja materiaalia etsittiin kotona etäyhteydellä maaliskuusta huhtikuuhun asti jonka jälkeen siiryimme parityöskentelyyn turvavälein a kokosimme niin sanotun soolo dueton. 

Mitä itse sain teokselta? 

Sain teokselta paljon työskentely välineitä ja tapoja joita voin hyödyntää jatkossa työskennellessäni alalla. Lähtien liikemateriaalin etsimisestä ja manipuloinnista ja siitä mitä kaikkea teoksessa voi oikeasti tehdä. Outouden hyväksyminen ja siihen antautumisen jälkeen aloin löytämään omaa ääntäni ja tapaani liikkua ja se tanssiopistomainen sekasorto erilaisia opittuja liikkeitä alkoi muovautumaan omaan suuntaani. Liikkumistapani on nykyään persoonallisempi. Koronan takia sopeuduin myös työskentelemään kotona sekä hyvin pienessä tilassa, kuitenkin niin että kehoni pysyy turvassa enkä riko sitä. Kotini ei olisi kuitenkaan ollut sovelias paikka tanssinharrastamiseen. 

Suurimmat saavutukset teokselta minulle oli siis outouden ja itseni haastaminen, sopeutuminen etätyöskentelyyn kameranvälityksellä ja teoksen materiaalien kasaaminen ja opettelu sekä paluu etäyhteydestä lähiopetukseen ja miten se vaikuttaa tekemiseen.

Paluu etäyhteydestä saattaa hämmentää ja tuntua hyvin vieraalta, yhtäkkiä saapuminen tilaan jossa on paljon tilaa eikä seinät tulekkaan vastaan tekee hyvän mutta vieraan tunteen. Siihen kuitenkin tottui heti ensinmäisten treenien jälkeen.

Tampereen Konservatorio antaa opiskelijoilleen todella paljon ja osaa valita sellaisia välineitä ja kokemuksia jotka antavat tanssinopiskelijoille paljon omien siipiensä avaamiseen opintojen jälkeen. Tämä teos hyvänä esimerkkinä.

Teos ja sen jokainen duetto on nähtävissä täältä!

https://www.youtube.com/watch?v=ut3pNX9qeMo 


-Paavali Kärkkäinen