perjantai 29. maaliskuuta 2019

Toiselle paikkakunnalle muutto koulun takia, kannattavaa vai ei?

Moikka!

Olen ensimmäisen vuosikurssin opiskelija Tampereen Konservatoriolla, ja muutin Helsingistä tänne koulun perässä. Kaupunki tuntui jo hakuvaiheessa hyvältä idealta, sillä välimatka Helsingistä Tampereelle on suhteellisen lyhyt ja taittuu helposti! Tampere on Helsinkiä pienempi kaupunki, mutta kaikki tarpeellinen löytyy.

Miltä uusi kaupunki sitten tuntuu, ja onko muutos koulun takia kannattava? Kyllä on! Aluksi uusi kaupunki tuntui luonnollisesti oudolta, ja mieleen tuli kysymyksiä, jotka olivat kotikaupungissa aivan itsestäänselvyyksiä. Mietin aluksi esimerkiksi sitä, mistä bussikortin tai opiskelijakortin voi hankkia, mistä löydän julkisen liikenteen aikataulun ja missä lähikauppani sijaitsee. Kaikkiin näihin pulmiin sai helposti apua muilta luokkatovereilta ja netistäkin löytyi paljon tietoa! Kannattaa siis rohkeasti kysyä apua muilta, tyhmiä kysymyksiä ei ole, ja muut varmasti ymmärtävät vastamuuttaneen tilanteen. Tampere on melko selkeä kaupunki, joten tänne oli helppo totutella. Kaupunki on todella opiskelijaystävällinen, kaunis ja kehittyy jatkuvasti. Tällä hetkellä raitiovaunun rakennustyöt hieman sekoittavat kaupunkia, mutta muun liikenteen järjestelyistä on huolehdittu hyvin!

Uudessa kaupungissa on toki erilaiset käytännöt kuin omassa kotikaupungissa, mutta kaikkeen sopeutuu yllättävän nopeasti. Koti-ikävä on alussa aivan luonnollinen asia, ja läheisiin kannattaa pitää yhteyttä niin, että ikävä helpottaa. Itse en kauheasti juttele vanhempieni kanssa kouluviikoilla, sillä näemme melkein joka viikonloppu. Etäisyys poikaystävään on ollut ajoittain todella haastavaa, mutta ajattelen, että tämä koulutus avaa kuitenkin niin paljon uusia ovia, että se on välimatkan arvoinen.

Mites sitten koulu, onko se muuton arvoinen? Jos haluaa tanssijaksi, on meidän koulu siihen hyvä väylä. Toki pääsykokeet aina stressaavat, mutta tänne päästyä on muutto koulun arvoinen. Koulussa korostetaan tekniikkatreenausta, joten jos sitä haluaa kehittää, on koulu oikea vaihtoehto. Lisäksi keskitytään tanssijalle tärkeisiin asioihin, kuten työllistymiseen, kehontuntemukseen, palkkaan ja muihin asioihin, joita ei välttämättä itse edes tajua ajatella. Lajeja on monipuolisesti ja ne tukevat tekniikkapohjaa. Lajien opettajat ovat erittäin mukavia ja ammattitaitoisia, joten tunneille on mukava mennä. Koulussa on paljon samanhenkisiä ihmisiä, joten ystävystyminen tapahtuu melkein huomaamatta. Tekniikkatunneilla on tietysti hieman hankalaa tutustua, mutta ruokaillessa ja koulun jälkeen saa vaihdettua enemmän kuulumisia.

Koulussa on myös paljon erilaisia produktioita, joka on itselleni erittäin tärkeä asia. Produktioissa ei ole tavallista tekniikkatreeniä, joten niissä on mahdollisuus työskennellä uusilla ja erilaisilla tavoilla. Esiintyminen on itselleni yksi intohimoa kannatteleva voima, joten produktiot ovat hyvä väylä sen ylläpitämiseen.

Intohimo ohjaa tanssin ja taiteen pariin, joten jos sitä löytyy, on koulun takia muutto varmasti kaiken sopeutumisen arvoista. Itse olin käynyt lukion ennen tätä koulua, joten olin omasta mielestäni  valmis muuttamaan yksin. Uusi kaupunki avartaa todella paljon, joten jos on mahdollisuus ja rohkeutta asua muuallakin kuin omassa kotikaupungissa, suosittelen sitä todella. Samalla uudessa kaupungissa saa ikään kuin uuden alun, sillä kukaan ei tunne sinua. Se on samalla jännittävää, mutta helpottavaa. Koska kaikki on uutta, jaksaa kaupunkia tutkia ja katsoa aivan uudesta näkökulmasta; samalla oppii myös itsestään.

-Aletta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti