sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Yksin asuminen alaikäisenä

Moi! :) Oon Alexandra 16 v ja asun yksin Tampereen keskustassa. Oon siis hakenut suoraan Paraisten peruskoulusta tänne Tampereelle opiskelemaan. Asun yksiössä kerrostalossa ja oon viihtynyt tosi hyvin täällä. Mä oon pienestä asti haaveillut päästä tänne opiskelemaan tanssijaksi ja ollut niin varma päätösksestäni. Olin vuosien varrella saanut rohkeutta ja varmuutta siihen, että yksin asuminen ja huolehtiminen itsestäni onnistuu. Kun sain tietää kouluun pääsemisestä, en ollut niin paljon jännittynyt lähdöstä kotoa, koska tunsin itseni valmiiksi. Kuitenkaan kaikilla ei ole samoja fiiliksiä, sellaista itsevarmuutta. Jos päättää muuttaa omalta paikkakunnalta kaukaa tänne, niin pitää pystyä juuri huolehtia itsestään ja omasta asunnostaan. Pitää olla valmiudet, koska jos ei huolehdi esim. syömisestä ja nukkumisesta ja se jää vähemmälle, niin ei jaksa täys energialla treenata. Nämä ovat ennen kaikkea tärkeät!

Pääsykokeet olivat toukokuun lopulla. Lähdin etsimään mahdollista asuntoa hyvin aikaisin jo kesäkuussa. Löysin täydellisen yksiön hyvällä hinnalla. Kannattaa siis aloittaa aikaisin etsinnät, vaikka ei olisi tullut vielä tuloksia pääsykokeista, sillä kaikki hyvät asunnot viedään nopeasti. Elokuussa asunnon etsiminen tuntuu toivottomalta ellei käy hyvä tuuri. Keskustassa asuminen on ihanaa! Kaupat ovat lähellä ja minulle matkaa lukioon ja tanssisaleille on ihan vähän. Suoritamme pakollisia lukion opintoja, jos ei suorita kaksoistutkintoa. Lukioon kävelen Aleksanterin puiston poikki sellainen 80 m ja tanssisaleille 2 km. Kuljen talvella bussi nro. 25 Tahmela/Janka. Tämä bussi vie sinut tanssisaleille. Bussi kulkee Jankalta rautatieaseman, keskustorin ja Metso-pääkirjaston kautta tanssikoulun eteen sijaitsevalle pysäkille. Se on hyvä asua
lähellä kouluja, koska koulujen aikatauluihin voi tulla joskus äkillisiä muutoksia, joissa pitäisi olla paikalla. Vapaa-ajalla saat käyttää tanssisaleja niin matka on mukavan lyhyt aina kulkea. Keskustasta on vaikea löytää yksiöitä silloin elokuussa niin ole ajoissa, jos tahdot itsellesi yksiön. Tampereen lähiöistä löytyy jonkin verran yksiöitä vielä elokuussa. Suosittuja lähiöitä ovat Pispala, Kaleva, Lielahti, Lentävänniemi ja Amuri.















Alexandra Salin, liiketutkielma Peitto ja minä

Kuvaaja: Karla Keinonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti