lauantai 23. helmikuuta 2019

Kouluarki ja -matkat

Hei! Opiskelen tällä hetkellä 1. vuosikurssin peruskoulupohjaisena opiskelijana Tampereen konservatoriossa tanssialan perustutkintoa. Kouluarkeeni kuuluvat pitkät koulumatkat. Kerron miltä matkat ovat tuntuneet, miten ne ovat vaikuttaneet jokapäiväiseen elämääni sekä mitä kouluarkeni sisältää

Asun itse Hämeenkyrössä ja kuljen sieltä joka päivä Tampereelle kouluun. Jos menen konservatoriolle suoraan, matkat kestävät päivässä yhteensä noin. 2h20min edestakaisin sisältäen vaihdot ja kävelymatkat. Joskus tosin aloitan päiväni TYK:ssä. Yleensä herään aamuisin klo: 6.15 valmistautumaan lähtöön. Tampereella olen noin klo: 7.40. Siellä vaihdan bussia, jos meillä on ensiksi tanssitunnit. Jos ei ole, kävelen suoraan bussipysäkiltä lukioon. Päivien aikataulut ovat vaihtelevia. Yleensä lukio alkaa aamulla 8.05 tai konservatoriolla klo: 8.50-9.10. Koulupäivät loppuvat lukiolla klo: 15.15. Konservatoriolla se vaihtelee päivittäin tällä hetkellä 14.40-16.30 välillä. Bussit kulkevat onneksi yleensä sopivasti ja lähtevät heti koulun jälkeen. Matkustaminetuntui aluksi raskaalta, kun se vei päivästä aika paljon aikaa. Siihen kuitenkin tottui pikkuhiljaa, eikä se tuntunut enää niin raskaalta ja pitkästyttävältä hetken kuluttua. Olen oppinut käyttämään aikaa hyödyksi, kuten esimerkiksi suunnitellen koulutehtäviä. Välillä myös nautin siitä, että pääsen bussiin, varsinkin aamuisin. Siinä saa hetken aikaa levätä ja henkisesti valmistautua ennen koulun alkua. 

 Pitkänmatkan matkustaminen kouluun ei siis ole mahdotonta. Se on ihan hyvä vaihtoehto, jos ei ole mahdollista muuttaa koulun lähelle tai ei ole valmis siihen. Haluaisin kuitenkin muuttaa jossain vaiheessa Tampereelle opintojeni aikana, koska se huomattavasti säästäisi aikaa ja saisin viettää enemmän aikaa Tampereella ja olla huolehtimatta bussiaikatauluista. Joskus koulussa on ollut jotain ilta- tai viikonlopputoimintaa, johon bussiaikataulut eivät ole sopineet, tai busseja ei ole niin myöhään enää mennyt. Kyyti on silloin järjestynyt vanhempien avulla. Matkoihin saa tukea Kelan koulumatkatuen kautta, joten bussiliput eivät kovin suuresti verota lompakkoakaan.

-Shanti 

perjantai 15. helmikuuta 2019

Tanssin uudet tilat

Konservatorion tanssipuoli muutti uusiin tiloihin syksyllä, esitellään ne tilat vielä kaikille jotka ei ole meillä päässeet käymään! Sisäänkäynti tapahtuu nykyään rakennusten väliseltä sisäpihalta.

Ovesta pääsee tähän käytävään, josta nousemalla rappuset kaksi kerrosta ylöspäin pääsee suoraan tanssintilojen ulko-ovelle. Ja kaikki reippaat tanssijathan käyttävät aina rappusia ;)!



 Ulko-ovella ensiksi jätetään kengät telineeseen, ja nurkan takaa löytyy naulakko ulkovaatteille.



Tämän käytävän varrelta pääsee myös kaikkiin kolmeen tanssisaliin, jotka on nimetty mielikuvitusta käyttäen isoksi saliksi, pieneksi saliksi ja minisaliksi.


Pieni sali
Iso sali

Ulko-ovelta oikealle lähdettäessä nurkan takaa löytyvät vessat, ja vasemmalle lähdettäessä pukuhuoneet, joita on kaksi tytöille, yksi pojille ja yksi opettajille. Pukkareiden jälkeen käytävällä tulee teorialuokka, jonka jälkeen käytävä aukeaa oleskelutilaksi, josta löytyy pieni keittiö, sohva ja pöytiä. Oleskelutilaa vastapäätä on hallintosiipi, jossa on kokoushuone ja opettajien työhuoneita. 






-Kia