Kiireettömyys,
positiivisuus ja mostly me -motto on
ensimmäisen lukuvuoteni aikana konsalla tullut varsin tutuksi. Mitä lausahdus
oikeastaan voikaan tarkoittaa tai pitää sisällään tai miten se voi näkyä
opiskelijan arjessa? Tulkintoja ja mietteitä motosta on varmasti yhtä monta,
kuin konsalla on opiskelijoita, opettajia ja muita henkilökunnan jäseniä, eli
yksiselitteistä ja oikeaa vastausta ei varmastikaan ole. Seuraavassa kerron,
miten olen ajatusta itselleni jäsennellyt.
Kiireettömyys
Kiireettömyys on ehkä minulle moton tärkein ja eniten
työtä vaativa osa, sillä opinnot ovat välillä paljon työtä ja aikaa vaativia.
Ideaalitilanteessahan asiat aloitettaisiin kiireettömästi ja pikkuhiljaa
ajoissa, jolloin ne valmistuisivat ajallaan, eikä niiden kanssa ehtisi tulla
kiire.
Aina
24 tuntia vuorokaudessa ei kuitenkaan riitä tähän, ja jos kaikesta huolimatta kiireen
keskelle päätyy, on syytä hetkeksi pysähtyä miettimään, miten olisi järkevää
toimia, sillä tunnetusti kiirehtimällähän harvoin saa mitään hyvää aikaiseksi.
Yritänkin muistuttaa itseäni siitä, ettei kaikkea tarvitse suorittaa heti
kerralla, vaan on ihan okei ottaa oma aikansa asioiden hoitamiseen.
Kiireettömyys
ei tässä tilanteessa tietenkään tarkoita asioiden huoletonta valmistumista
joskus kun siltä tuntuu, vaan tavoitteita pitää olla asioiden aikaansaamiseksi.
Yleensä asetankin osatavoitteita, jottei kuilu nykytilanteen ja määränpään
välillä tunnu mahdottomalta. Päätän esimerkiksi maanantaina, että tänään hoidan
tämän asian ja keskiviikkoon mennessä olen hoitanut myös nämä asiat. Näin
todennäköisemmin vältän tilanteen, jossa minulla on viikonlopulle hirveä kasa
rästitehtäviä, joita sitten hädässä ja kiireessä pakerran, ennen kuin päälle
kasaantuvat vielä seuraavankin viikon tehtävät.
Saman
kannattaa ajatella pätevän myös jonkin uuden taidon opettelemisessa. Minun ei
heti ensimmäisellä yrittämällä tarvitse osata täydellisesti 32:a
fouetté-piruettia, vaan voin ensin opetella pyörimään vaikka kolme piruettia ja
sitten pikkuhiljaa lisätä määrää. Tämä on kaiken lisäksi myös turvallisempi
tapa lähestyä jotakin uutta taitoa, sillä väkisin vääntäminen huonolla
tekniikalla ei kannata. Taidot kuitenkin vaativat puhdasta suoritustekniikkaa
ja tietysti myös toistoja, jotta vammoilta vältytään. Joskus olen kuullut
sanonnan, että tarvittaisiin 1000 toistoa, että jonkin taidon voisi osata,
joskin väittämän yleistettävyys tuntuu hieman kyseenalaiselta. Joka tapauksessa
pikkuhiljaa hyvä tulee!
Kiireettömyys ei
kuitenkaan koske vain minua ja minun arkeani ja minun osaamistani, vaan on myös
tärkeä suoda muille aikaa samoissa asioissa, missä itselleen sitä pyrkii suomaan.
Kaikilla muillakin kuitenkin on ihan yhtä lailla kiire omien tehtäviensä kanssa
ja samalla tavalla he kokevat painetta oppia uusia asioita. Kaikkien on parempi
olla, kun ketään ei hoputa, koska kukaan tuskin nauttii muiden hoputtamisesta
saatikka sitten itse hoputetuksi tulemisesta. Parhaassa tapauksessa kiireetön
suhtautuminen itsensä lisäksi myös muihin edistääkin positiivista ilmapiiriä, mikä
onkin hyvä aasinsilta seuraavaan.
Positiivisuus
Positiivisuus kulkee aika kivasti käsi kädessä kiireettömyyden
kanssa, sillä kiireisinä hetkinä positiivisuudestakin on apua. Jos ajattelen,
etten saa mitään valmiiksi ajoissa, enkä koskaan opi niitä 32:a fouettéta, niin
näin myös varmasti käy. Jos sillä hetkellä muistutan itseäni siitä, että
kaikki aloittavat jostakin, eikä kukaan ole seppä syntyessään, tilanne ei ehkä
tunnukaan niin surkealta. Itselleen olisi ihan hyvä antaa välillä aikaa ja
myös kehuja jo saavutetuista asioista, eikä vatvoa ja märehtiä niitä asioita, joita ei
osaa, tai jotka ovat kesken tai tekemättä. Nimittäin keittiöpsykologinen
faktahan on se, että positiivisuus lisää positiivisuutta ja vastaavasti negatiivisuus
lisää negatiivisuutta. Ihan tutkittua faktaa puolestaan on se, että
positiivisuus niin ympäristössä kuin ajattelussakin edistää oppimista. Eli sen
sijaan, että vaipuisin vastoinkäymisiä tai kiirettä kohdatessani synkkyyteen ja
negaatioon, yrittäisinkin kertoa itselleni, että kyllä minä vielä opin, ja että
asiat tuppaavat järjestymään ja ratkaisut syntymään.
Ihminen on kuitenkin siitä
jännä eläin, että valitettavan helposti me tuppaamme huomaamaan ne negatiiviset
asiat ja unohtamaan positiiviset: 10 asian joukosta, joista yksi on
negatiivinen ja loput positiivisia, huomataan ja muistetaan helposti vain se yksi
negatiivinen asia ja unohdetaan ne yhdeksän positiivista. Ja jos nämä yhdeksän
positiivista asiaa esimerkiksi koulutyöstä saadusta palautteesta tukisivat
oppimistani paremmin, kuin keskittyminen siihen yhteen negatiiviseen, minähän
teen itselleni ihan valtavan karhunpalveluksen muistamalla vain sen
negatiiviseksi kokemani asian!
Täytyy
kyllä myöntää, että jos omaa tekemistäni sekä suhtautumistani itseeni ja
osaamiseeni tarkastelen, valitettavan useinhan syyllistyn juurikin tähän
negatiivisuuteen taipuvaiseen ajatteluun, vaikka sitä kuinka yrittää muistuttaa
itseään tekemään toisin. Itsestään hyvien asioiden huomaaminen tai myöntäminen
tai kehujen vastaanottaminen tuntuu jollain tapaa ihan tavattoman haastavalta.
Vaikka kehujen saaminenhan on ihanaa! Toisissa ihmisissä on jotenkin helpompi
nähdä positiivisia asioita. Liian
harvoin heillekään tulee kuitenkaan ääneen sanoen tai muilla keinoilla
ilmaisten näitä hyviä asioita kerrottua. Tämä on kamalan ristiriitainen asia!
Toisaalta sitä toivoo saavansa kehuja, mutta sitten niitä ei kuitenkaan osaa
ottaa vastaan tai ehkä antaa tarpeeksi usein ja saadun hyvän palautteen joukosta helposti muistaa sen negatiiviselta
tuntuneen jutun. Ja jos positiivisuus lisää positiivisuutta ja edistää
parhaimmillaan oppimista, miksemme sitten muista kehua toisiamme enemmän?
Mostly me
Aivan
KAIKKI, mitä juuri edellä tulin pohtineeksi koskee juuri minua ja sinuakin, joka
nyt varmaankin jonkinlaista mielipidettä itsekin paraikaa muodostat
lukemastasi! Vaikka välillä yksilönä ajatusta voi olla vaikea ylläpitää, ja sen
tulee toisinaan kuulleeksi ja itsekin sanoneeksi jonkinasteisen epätoivon
hetkellä osittain läppänä, ajatus tuo kuitenkin tuolloinkin hymyn ainakin minun
kasvoilleni ja antaa jotain lisää kulloiseenkin tilanteeseen. Onkin tärkeää,
että yhdessä pidetään tuota ajatusta hengissä (kukin omista näkökulmistaan käsin tietysti), sillä silloin se
todennäköisemmin toimii ja ajaa asiaansa kaikista parhaiten.
-Sohvi,
ensimmäisen vuosikurssin opiskelija
