sunnuntai 30. elokuuta 2020

Työharjoittelu Tampereen työväen teatteri

 Moikka moi!

Tulin kertomaan vähän mun työharjoittelu jaksosta Tampereen työväen teatterilla sekä meidän tavasta treenata siellä!

Olin viime talvena mukana TTT:n produktiossa Jeppe Niilonpoika, ensamble roolituksessa. Aukkareissa haettiin mukaan tanssijoita, mutta saimme myöhemmin huomata, että pääsimme tekemään paljon muutakin. Minun onnekseni se oli mahtavaa, sillä teatteri on ihanaa ja musta on älyttömän luovaa ja inspiroivaa päästä yhdistelemään taiteita.



Jos tarina Jepestä ei ole tuttu, suosittelen googlaamaan ja lukemaan siitä! Jeppe Niilonpoika on kuitenkin 1700- luvulla Ludvig Holbergin kirjoittama surkuhupaisa komedia näytelmä. Meillä ohjaajana oli ihana ja omalaatuinen Akse Pettersson ja koreografina ja liikekielestä vastaavana upea ja lahjakas Marc Gassot. Teoksessa on paljon väkivaltaa ja vallankäyttöä, joten harjoittelimme paljon fyysistä teatteria. Hyvin selkeitä tanssikohtauksia oli vain muutama, mutta pääsimme hyödyntämään kehollisuuttamme miltei jokaisessa kohtauksessa. Vaihtoja oli paljon ja osassa kohtauksista saatoin välistä olla hetken gorilla ja toisessa hetkessä olinkin Sven tuuva. 



Minusta se oli mahtavaa. Rooleja oli niin paljon ettei ehtinyt välistä miettiä. Aksen tapa työskennellä ja tuottaa taidetta on lumoava. Jeppe Niilonpoika oli esityksenä hyvin poikkitaiteellinen, modernisoitu sekä välillä hyvinkin psykedeelinen. Fyysisen teatterin lisäksi saimme luoda paljon itse, jonka pohjalta osa kohtauksista syntyi. Tämä ei ole se perinteisin tapa luoda suurta teatteri produktiota, mutta olen enemmän kuin kiitollinen tästäkin kokemuksesta. 

Valmis esitys ei koskaan kuitenkaan ollut samanlainen, sillä pieniä kohtia oli aina improvisoitu ja sellaiseksi ne vain jäivät. Esityskausi jäi myös hieman lyhyeksi koronan takia, mutta onnekseni pääsin lavalle monta kertaa! Tätä teosta oli mahtavaa tehdä ja päästä vaikuttamaan sen lopputulokseen. Meillä oli ihan äärettömän huikea ja lahjakas työryhmä aina ompelijoista näyttelijöihin! Toivottavasti päästään taas pian teatteriin!


Tianna 

II vuosikurssin opiskelija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti