Moikka! Täällä kirjoittelee Salla, ensimmäisen vuosikurssin tanssinopiskelija. Avaan tässä hieman omia pohdintojani aiheesta, joka tuntuu hyvin ajankohtaiselta varsinkin näinä aikoina, kun arjen uusi normaali käsittää jatkuvan käsien pesemisen, kasvomaskit ja turvavälit. En kuitenkaan paneudu tarkemmin pandemiasta kummunneisiin epävarmuuden tunteisiin, vaikka korona onkin aiheuttanut paljon huolta koko taidealan tulevaisuudesta. Sen sijaan haluan käsitellä epävarmuutta enemmänkin jokapäiväisenä osana taiteilijan työtä ja sen roolia luovissa prosesseissa. Iso osa omaa sopeutumistani ammattiopintoihin on ollut juurikin sen hyväksyminen, että jatkuva epävarmuus on väistämättä osa valitsemaani uraa.
Epävarmuuden sietäminen on tällä alalla aivan korvaamaton kyky. Luovat prosessit kun ovat usein luonteeltaan sellaisia, ettei aloittaessa voi tietää, millaiseen lopputulokseen päätyy. Väliin mahtuu koko tunteiden kirjo useampaankin kertaan läpi käytynä: yhtenä päivänä mikään ei onnistu ja kaikki aiemmin aikaansaatu voi tuntua typerältä, mutta seuraavana hetkenä sitä jo painaakin flow-tilassa menemään ja uutta materiaalia syntyy roppakaupalla. Eri
teosten syntyprosessit voivat myös poiketa hyvin paljon toisistaan.
Joskus ideasta syntyy esitys orgaanisesti ja vaivattomastikin, kun taas
välillä produktio voi tuottaa paljon päänvaivaa ja itsensä on melkeinpä
pakotettava saamaan edes jotakin aikaiseksi treenisalilla. Luovan prosessin
lähestyessä loppuaan asioilla tuppaa ainakin omasta kokemuksestani olla
tapana loksahdella kohdilleen, mutta sitä ennen vellotaankin sitten valtavassa kaaoksen meressä pikkuisessa soutuveneessä vailla aavistustakaan siitä, missä päin on ranta. Venettä voi koettaa ohjata, mutta loppujen lopuksi merivirrat kuljettavat sen tasan sinne, minne itse haluavat, eikä siinä ole juuri vastaan panemista. Lopullinen määränpää saattaa olla alkuperäinen kohdemaa tai sitten ei, ja joskus voi myös löytää täysin uuden maan. Sellaisen, jonka olemassaolosta ei edes ole ollut tietoinen.
Haluaisin tulevaisuudessa työskennellä taiteen vapaalla kentällä monipuolisesti freelancerina, vaikka tähän haaveeseen liittyy paljon epävarmuustekijöitä. Tanssialan toisen asteen opiskelijana koen tällä hetkellä epävarmuutta muun muassa omista taidoistani, mahdollisuuksistani päästä jatko-opiskelemaan, työllistymisestäni, verkostoitumismahdollisuuksistani ja tulevaisuuden toimeentulostani, mutta kaikista näistä huolimatta opiskelen tätä ala mielelläni. Välillä se tuntuu itsestänikin ihan järjettömältä, mutta rakkaudesta lajiin, vai miten se nyt sitten menikään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti