torstai 5. toukokuuta 2022

Tanssilyhäri osa 2.


Teoksen toteutus 

 

  Demon jälkeen meillä oli pari viikkoa aikaa kasata tanssijat ja näyttelijät, sekä hioa kokonaisuus valmiiksi. Tapasimme kolmistaan suunnittelun merkeissä ja pidimme yhteisiä treenejä muille tanssijoille. Yhteisissä treeneissä kävimme läpi kohtausten tunnelmaa ja koreografiaa. Lopullinen kokoonpano muuttui matkan myötä, joka aiheutti haasteita. Lisäksi harjoituksia oli tiiviisti viimeisillä viikoilla, mutta kokonaisuudessaan vähän. Olimme kuitenkin tanssijoiden heittäytymiseen ja työpanokseen todella tyytyväisiä. Sen ansiosta saimme kokonaisuuden kasaan ajallaan. Mukaan tanssimaan lähti koulumme nykyisiä ja entisiä opiskelijoita. Kiitos teille! <3 

 

   Ensimmäinen kuvauspäivä saapui nopeasti. Juha Salminen a.k.a tuottaja oli järjestänyt kuvauspaikat Tampereen alueelta toiveidemme pohjalta ja luonut aikataulut kuvauspäiville. Kuvaukset olivat jaettu kahdelle päivälle eri viikkoina. Kuvasimme kaksi kohtausta ensimmäisenä päivänä, jotka sisälsivät improvisaatiota. Näin saimme aikaa koreografisten kohtausten harjoitteluun, jotka kuvattiin siitä seuraavalla viikolla. Pääsimme kokeilemaan monenlaisten kohtausten tekemistä kuten kuvista näkyy!

 

Valokuva: Pirjo Tuominen 
       
                            Tuulia Soininen, Vera Manerus, Aino Saloniemi, Reetta Kauremaa
 
                                                        
 
 
Valokuva: Pirjo Tuominen 
 
Vera ensimmäisen päivän kuvauksissa
 



   Toinen kuvauspäivä alkoi Varalan grillikatokselta, jossa meidän onneksemme paistoi aurinko. Tälle päivälle oli koreografioitua settiä, joka kuvattiin ulkona. Saimme päivän ensimmäisen kohtauksen purkkiin nopeasti ja jatkoimme siitä metsästämään viimeiset asusteet seuraavaan kohtaukseen. Osan vaatteista saimme ostettua budjetin avulla ja osa hyödynnettiin tanssijoiden omien vaatekaappien sisältöä. Toinen kuvauspaikka sijaitsi Kuivaamon skeittihallissa. Saimme tilasta nauhoitettua teemaan sopivia ääniä. Tilana halli oli tanssijalle epämukava betonilattian, sekä lämpötilan vuoksi. Koreografissa olimme kuitenkin ottaneet huomioon tilan mahdolliset rajoitteet. Kuvauskohteet olivat visuaalisesti juuri sitä mitä toivoimmekin. Teos saatiin kunnialla maaliin ja oli aika nostaa maljat.  

 

     Valokuva: Juha Salminen  
 
                                     Samuel Metsänen Varalan rannassa improilemassa
 
                                                      

 

      Valokuva: Juha Salminen 
 
                        Tanssijat Antero Lehtonen, Emma Vähätalo, Reetta Kauremaa, Julia Tamminen ja                                    Verna Leppänen sekä kuvaaja Veera Lintula
 
                                                              

 

 

                                                           Valokuva: Juha Salminen 
 
                                     Kohtauksia kuvattiin moneen otteeseen eri kulmista

 


  Teknisesti lyhytelokuvan toteuttaminen oli meille uutta. Kuvaukset toteutettiin pätkissä useista kuvakulmista. Hyvän taustatyön ja taitavien tekijöiden ansiosta saimme kohtaukset sujuvasti kuvattua. Tämä vaati kuitenkin myös kuvaajilta ja ohjaajalta improvisaatiota, sillä henkilömäärät olivat raakaversiosta muuttuneet ja sen myötä myös koreografiat hieman eläneet. Molemminpuoleisen joustavuuden ja hyvän luovan yhteistyön ansiosta pystyimme myös improvisoimaan ja ideoimaan kuvauksissa. Äänitimme myös kohtauksien reaaliaikaista ääntä ja kuvasimme ottoja mikitettyinä. Klipit ja äänitteet siirtyvät seuraavaksi leikkauspöydälle ja odotamme innolla lopputulosta. Teemme teoksen valmistuttua vielä yhden postauksen aiheen tiimoilta.

 Kuulemisiin! 

 

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti