keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Kolme iloista rosvoa - yhteistyöproduktio Tampereen työväen teatterissa

''Syksympään kun päästään näin,
itätuuli hyökkää päin.
Tihkuttaa ja loiskuttaa,
kastuu ihmiset ja maa....''


On taas tullut se upea aika vuodesta kun luonto hohtaa ruskaisia värejään. Nuo värit ovat ihana lisä, mutta jättäisin mieluusti aamuisen palelemisen ja jatkuvan sateen pois tästä yhtälöstä. Osa meistä 2. vuosikurssin opiskelijoista onkin aloittanut tämän kostean ruska-ajan hiukan normaalista poiketen.


Meidän aamumme ovatkin olleet hiukan myöhäisempiä, mitä en kyllä yhtään pahoittele, mutta tietysti vaihtoehtoisesti ovat iltamme olleet sitten pidempiä. Myöskin normaalit tanssitrikoot ovat vaihtuneet erilaisiin esiintymisvaatteisiin. Päivämme ovat nimittäin vierineet Tampereen Työväen Teatterilla ensimmäisessä musikaaliprojektissamme Kolmessa iloisessa rosvossa.


Aloitimme jo viime keväänä yhteistyönä Konservatorion musiikkiteknologien ja TAMK:n teatterimuusikoiden kanssa työstämään musiikkinäytelmää varmasti monille tutuista Kasperista, Jesperistä ja Joonatanista, sekä muusta Kardemumman monimuotoisesta kansasta. Nämä pari viikkoa olemme siis enää lämmitelleet teosta uudelleen, hionut sitä siistimmäksi ja kokeillut sitä vielä koeyleisöllekin!


Voin varmasti puhua koko työryhmän puolesta sanoessani kuinka mahtavaa kokemus tämä on ollut. On ollut hyvin mielenkiintoista ja opettavaista tutustua musikaalin tekoon ja teatterielämään ylipäätään. Vielä mahtavampaa tästä on tietysti tehnyt aivan upea työryhmämme jonka kanssa tulemme varmasti tapaamaan vielä tämän teoksen jälkeenkin.


Syksyiset terveiset täältä teatterilta ja nähdäänhän esityksessä!

Tästä pääsette TTT:n sivuille teoksen esittelyyn, kuviin ja esityspäivämääriin!


-Roosa, 2. vuosiluokan opiskelija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti