maanantai 2. maaliskuuta 2020

LUKIO KUULUMISIA
Maanantai 2. maaliskuuta 2020

Hei!
Nimeni on Eveliina ja olen ensimmäisen vuosikurssin opiskelija. Olen peruskoulu pohjainen joten käyn myös konservatorion opintojen lisäksi lukiota TYK:issä. Saamme itse valita haluammeko tehdä kaksoistutkintoa vai ei. Itse päätin tehdä kaksoistutkinnon, eli päätin myös valmistua ylioppilaaksi.
Pakko ei ole siis tehdä kaksoistutkintoa, se on ihan vapaaehtoinen valinta. Omastamielestä on hyvä, että meille on annetu valita haluaako vai eikö halua tehdä kaksoistutkintoa.
Lukion aikatalu meillä konsalaisilla on kaksi kurssia yhdessä jaksossa. Se ei ole paljon mutta se on silti raskasta. Koodit mitkä menevät meidän aikatalun kanssa ovat 5 ja 6. Eli joka jaksossa kursimme ovat vain koodeilla 5 ja 6.
Jos olet päättänyt että et tee kaksoistutkintoa on sinulla vain puolitoista vuotta luikota, kun taas jos kirjoitat on kaikki kolme.
Koska itse päätin siis kirjoittaa käyn luikolla koko opintojen ajan. Jaksossoissa vähäisen kurssi määrän takia joudun käymään myös iltalukiossa, koska kaikki kurssit eivät riitä yhteen jaksoon. Mös voi tehdä itsenäisenä mutta itse tulen hyödyntämääm iltaluikota toisella vuosikursilla, koska minusta itsestäni tuntuu että tarvitsen sitä.
kirjoitan siis neljä ainetta, mutta nyt on myös mahdollisuus kirjoittaa viisi. Pakolliset aineet mitä pitää kirjoittaa on äidinkieli ja englanti, matikasta ja ruotsita saat valitakumman kirjoitat. Ja sitten saat valita yhden tai kahden valliasen aineen minkä haluaisit kirjoittaa (kemia, fysiika, psykologia, terveystieto, jne). Itse valitsin äidinkielen, englanin, lyhyen matikan ja elämänkatsomus tiedon.
Tällä viikolla alkaa taas uusi jakso loman jälkeen. Tässä jaksossa minulla on kemiaa ja et:tä. Olen tykännyt jollakin tavalla lukiosta, ehkä isoin syy on se, että TYK:issä on todella kiva ilmapiiri ja siellä viihtyy tosi hyvin. Kouluviikot ovat kiireellisiä mutta on myös hyvin taukojakin:D

Eveliina Väänänen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti