Omilleen toiseen kaupunkiin 16-vuotiaana

 

Moikka! Olen alunperin Jyväskylästä kotoisin ja muutin loppukesästä ensimmäistä kertaa yksin. Jyväskylästä Tampereelle muutto oli aluksi super jännittävää, mutta olin samaan aikaan todella innoissani. Olin haaveillut muutosta jo kauan ja vihdoin se tapahtui. 

Asunnon löytäminen oli alkuun haastavaa ja ikäni takia moni vuokranantaja jätti jopa vastaamatta viesteihini. Halusin muuttaa omaan yksiöön, enkä soluun tai muuhun vastaavaan. Niitä olisi ollut varmasti helpompi saada, kuin yksityisen vuokranantan kämppiä, mutta loppujen lopuksi kaikki onneksi kääntyi parhainpäin ja sain asunnon. Minua mietitytti pitkään, että miten pärjäisin, koska minulla ei silloin ollut mitään tuloja, enkä kyllä olisi näin kalliissa asunnossa pärjännyt ilman vanhempieni avustusta.

Kun pääsin muuttamaan olin todella iloinen ja odotin innolla koulun alkua. Muutama ensimmäinen päivä uudessa asunnossa oli todella siistiä, kunnes alkoi tuntua vähän yksinäiseltä. Jos jouduin olemaan todella monta päivää putkeen yksin tuli kyllä vähän ikävä kotiin Jyväskylään. Yksin olemiseen kyllä tottui aika nopeasti, eikä se tunnu enää yhtään kamalalta. Jos olen vaikka loma-aikana ollut kokoajan jonkun kanssa, on ihanaa päästä taas olemaan yksin. Itse pidän paljon yksinasumisesta, enkä enää edes haluaisi asua vanhemmillani. Minulla tulee kyllä nykyäänkin ikävä vanhempiani, mutta kestän sen paremmin kuin ennen, koska olen tottunut siihen, että näemme vain viikonloppuisin. Joka viikonloppu ei ole toki mahdollista päästä Jyväskylään, mutta aika menee kuitenkin yleensä tosi nopeasti.

En kadu päätöstäni muuttaa yhtään. Uskon, että myös se vaikuttaa siihen, että tämä on ollut minulle yllättävän helppoa johtuu siitä, että olen halunnut tätä niin kauan ja paloni tanssia kohtaan on valtava. Olen jo pienestä asti tiennyt haluavani tanssijaksi ja tehnyt sen eteen niin paljon töitä, että olen valtavan onnellinen kun olen päässyt totauttamaan unelmaani ja opiskelemaan konsalle.

Lara Kattilakoski

Mikä minua motivoi tanssissa?

 Mikä minua motivoi tanssissa? 

 

Tanssi alkoi minulle harrastuksena, tanssin avulla löysin rakkauden esiintymiseen. Aloitin jo 3 vuotiaana satubaletin ja taaperotanssin, siitä iästä en kumminkaan muista mitään. Lopetin tanssin ehkä jo 6 vuotiaana ja aloitin taitoluistelun ja jalkapallon. Myöhemmin aloitin voimistelun myös. Jalkapallo pysyi minulla aika monta vuotta, ja noin 11 vuotiaana kiinnostuin taas tanssista. Tanssi ja jalkapallo pysyi lähellä sydäntä koska se oli kivaa ja olin hyvä molemmissa, mutta en niinkään vielä käsitellyt asiaa että mikä minua motivoi niissä. Kun olin 14 niin tanssitunteja oli kertynyt ja jalkapallotreeneistä tuli haastavampia ja minun tuli aika valita tanssin ja jalkapallon väliltä. Se oli minulle vaikea paikka koska molemmat lajit tuntuivat tärkeiltä ja olin motivoitunut molemmissa. Tulin kummisikin siihen päätökseen että jatkan tanssia ja keskityn vaan siihen.  

 

Miksi päädyin tanssiin? Mietin sitä että tanssi tuo minulle niin paljon iloa, esitykset varsinkin. Menestyin hyvin tanssikoulullani ja rakastin tanssiryhmiä kuin perhettä. Olin myös todella motivoitunut koska minulla oli ajatus myös siitä että siitä tulisi ammattini jossain vaiheessa. Ajattelin myös sitä että tanssissa on pienempi loukkaantumisriski, koska niitä loukkaantumisia tuli vähä välillä jalkapallossa. Tanssissa sain myös ilmaista itseäni tanssin ja musiikin avulla. Olen aina rakastanut musiikkia ja tanssia, mutta tuo esiintyminen on vienyt minua eteenpäin motivaatiossani paljon. Se kun saa harjoitella ahkerasti ja fyysisesti ja sitten pääsee lavalle näyttämään kaiken sen minkä eteen on ahertanut, niin se minua motivoi. Teatterit ja musikaalit ovat myös motivaationlähde minulle, haluaisin tulevaisuudessa myös päästä niihin esiintymään ja tanssimaan.  

 

En ole taas koskaan ollut innoissani tai motivoitunut nykytanssista tai modernista tanssista. Se ei kiinnostanut minua nuorempana eikä se kiinnosta minua nytkään, minulla on se tietty asia ja tyyli mikä minua kiehtoaa ja motivoi ja siihen myös panostan kaiken.  

 

Minun jazzopettaja joka oli minulla 4 vuotta sai myös motivaationi nousemaan korkealle tanssin suhteen. Hän on tärkeä osa minun tanssin motivaatiossa, ja en usko että olisin nyt Tampereen konservatoriossa opiskelemassa ilman häntä. Hän sai myös minut kiinnostumaan tanssinopettajan työstä, ja olen myös aika hyvä siinä. Olen ollut sijaisena kaiken ikäisille tanssiryhmille ja minulta löytyy vahvuuksia tanssinopettajaksi.  

 

Eli jos näin lyhyesti loppuun että mikä minua motivoi tanssissa? Niin lähti siitä että jouduin valitsemaan kahden rakkaan harrastuksen väliltä, ja valitsin tanssin koska tanssi veisi minut kenties pidemmälle kuin jalkapallo ja tanssi motivoi koska siinä saan ilmaista itseäni ja esiintyä ihmisille mikä motivoi. Lisäksi tanssissa oppii aina jotain uutta ja mielenkiintoista ja jossain vaiheessa ehkä pääsen opettamaan tanssia muille.  

Emilia Alasara

Viikko jälkeen ryhmäteosten.

Heei, olen Aada, toisen vuosikurssin opiskelija. Ajattelin tulla avaamaan ajatuksia liittyen omiin ryhmäteoksiin, varsinkin nyt, kun ne ovat ohi! Pohjustuksena aiheeseen, eli toisen- ja viimeisen vuosikurssin opiskelijat voivat valita yhdeksi näytöksi oman teoksen luomisen, joka toteutetaan joko syksyn- tai kevään periodiviikkojen aikana. Eli intensiivisin treenijakso rajautuu noin. 3vk sisälle, mikä jälkeenpäin tuntuu todella lyhyeltä ajalta. 

Nyt on kulunut viikko ensi-illasta. Esityksiä oli kolme ja teoksia sai tulla seuraamaan ihan fyysisesti paikan päälle - vihdoin! Pakko myöntää, koko edellinen viikonloppu meni pelkästään henkiseen palautumiseen. Loin teoksen kolmelle tanssijalle, itse en siis tanssinut mukana vaan otin ns. Ohjaajan roolin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tein teoksen toisille, omaa materiaalia toisille työstettäväksi. Omat sosiaaliset- ja henkiset akut kulu tosi nopeasti, etenkin kun pitää olla jatkuvasti muita varten, seurata ja aistia muiden työskentelyä ja ylipäätään olla sosiaalisesti aktiivinen. 

Meidän työryhmä oli ihan huippu. Yritin koko prosessin aikana luoda rehellistä ja avointa keskustelua, sitä, että fiilikset ja tunteet voi sanoa suoraan. Koen juurikin avoimen keskustelun luoneen meidän ryhmästä yhtenäisen ja ns. Vahvan. Oon niin sanoinkuvailemattoman ylpeä mun tanssijoista ja siitä, miten teos tuli esille ja miten se KEHITTYI kolmen illan aikana ihan mielettömäksi. 

Tämä kirjoitus on ehkä vaan tällainen kevyt ja rento, mun fiiliksiä avaava. Super rankka mutta todellakin antoisa elämys ja kokemus mulle, toivottavasti myös mun työryhmälle. Koska olin ohjaajana ja tarkkailijana, sain inspiroitua ihan eri tavalla muiden tavasta liikkua ja luoda merkityksiä materiaalille, jonka minä olin luonut. Ihan super antoisa ja mielenkiintoinen prosessi, ehkä joskus tämä jatkojalostuu kokoillan teokseksi, saa nähdä! 

-Aada 

Yhteistyö TAMK musiikkiteatterilinjan kanssa.

 Hellou! Olen Nea Henriksson ja toisen vuosikurssin opiskelija. Kirjoitan mietteitä ja ajatuksia yhteistyöstä TAMK musiikkiteatterilinjan kanssa. 

Pääsin viime syksynä mukaan TAMK:in musikaaliproduktioon, joka pohjautui Sondheimin sävellyksiin. Projektin aikana pääsimme tutustumaan musikkiteatterilinjan opiskelijoihin ja heidän arkeensa. Minusta oli kiinnostavaa päästä tekemään töitä muiden taidealojen opiskelijoiden kanssa ja koen sen opettaneen minulle millaista ammattikentällä tulee olemaan. Livemusiikki ja sen kanssa harjoittelu oli kiinnostavaa ja upeaa. Olimme ensin harjoitelleet nauhalta tulevista musiikeista ja kun pääsimme harjoittelemaan livemusiikilla huomasimme monia eroja. Koreografiaa ei voi kiinnittää samoihin tahteihin tai tausta ääniin vaa on oltava tarkka laskujen suhteen. Livemusiikki oli myös hitaampi, joten lopulta koreografia oli muuttunut monella tapaa. 

Korona aika vaikutti myös produktioon ja sen etenemiseen. Rajoitukset muuttuivat useita kertoja ja produktion tulevaisuudesta ei ollut tietoja kovin pitkälle. Harjoituksia lykättiin, mutta lopulta pääsimme kuitenkin treenaamaan lähiopetuksessa. Turvavälit olivat tarkat, joten koreografiaa jouduttiin muuttamaan useaan kertaan. Tämä opetti kuitenkin olemaan joustava ja hyväksymään muutokset äkillisesti. 

Emme päässeet lavalle asti musikaalilla, mutta esitimme demon, joka kuvattiin perheenjäsenille, opettajille ja muille opiskelijoille katsottavaksi. Tottakai olisimme halunneet lavalle näyttämään kuinka paljon työtä olemme tehneet musikaalin eteen, mutta ainakin kaikki saivat tarvittavat näytöt tehtyä. Jouduimme myös esiintymään videolla maskit päällä, joten ilmaisun harjoittelu jäi melko vähälle. 

Koen että osallistuminen musikaaliproduktioon oli palkitsevaa ja sain kokemuksen, joka varmasti hyödyntää minua tulevaisuudessa. Pääsin tutustumaan uusiin ihmisiin alalla ja tulevaisuuden taidealan ammattilaisiin. Olin aluksi epävarma uskallanko hakea produktioon, mutta näin jälkeenpäin ajatellen olin täysin turhaan hermostunut asiasta. Produktion treenaaminen oli hauskaa ja se toi vaihtelevuutta koulun arkeen. 

Nea 

SEGMENT8

 Aloitimme työstämään SEGMENT8 galleriaa maaliskuussa Miika Riekkisen ohjauksessa. Galleria tapahtui Finlaysonin tehdasalueella, Väinö Linnan aukiolla Vooninki salin tiloissa maaliskuun lopussa. Koronapandemiasta johtuen katsojia sinne ei valitettavasti päässyt katsomaan ja kiertelemään gallerian eri kohtauksia. Se toteutettiin "hybridinä" stream ja videomuodossa Tampereen konservatorion YouTube kanavalle. SEGMENT8 toteutettiin 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijoiden kanssa.

1.vsk tanssijat oli kuvannut jo materiaalia edellisenä syksynä talteen, jota hyödynnettiin nyt keväällä galleriassa.

2.vsk tanssijat aloittivat 6 hengen porukalla harjoittelun konsan tiloissa, josta siirryimme sitten Vooninki saliin.

Galleriaa lähdettiin rakentamaan erilaisista teemoista ja mielikuvista. Teemana oli mm. Muistoihin liittyviä merkityksiä, merkityksien muuttuminen ajassa, muistojen ja merkityksien kokonaisuus sekä ristiriita. Teimme taustatyötä, pohdimme omia kokemuksia ja etsimme tietoa muistiin ja muistoihin liittyvistä faktoista sekä tarinoista.. Traumaan ja sen hoitoon sekä sen käsittelyyn. Pohdimme millainen on onnellinen ihminen ja kirjoitimme erilaisia fiktiivisiä elämänkertoja. 

"Tietoisuutemme kostuu muistoista. Muistoihin liittyy merkityksiä. Merkitykset muuttuvat ajassa. Aikansa kestää kukin tietoisuus."

Kuva Tarja Reijonen

Kuva Tarja Reijonen

Minulle tämä produktio oli todella antoisa ja miellyttävä. Koen, että pääsin toteuttamaan itseäni tanssijana ja ihan vain ihmisenä todella monipuolisesti. Prossesin matkassa kulki mukana kaikki ajatukset ja tunteet hyvin intensiivisesti niin se teki siitä minulle helppoa olla niin läsnä. Joskus nämä kaikki ajatukset ja tunteet yhdistettynä liikkeeseen sekä tanssiin teki siitä hyvin terapeuttista.

Koen että tämän kuukauden aikana kehityin taas lisää fyysisesti, liikkeellisesti ja ilmaisullisesti. Se on ihan huippua ja se antaa taas uutta energiaa jatkoon!

Lisäksi miksi se oli niin jees, on meidän työryhmä! Meillä oli todella kiva ja rento ilmapiiri, puhuttiin ja kerrottiin meidän mielipiteitä avoimesti ja kuunneltiin toisiamme. Halusimme yhdessä tehdä ja vaikuttaa. Se on sitä yhteen hiileen puhaltamista ja sitä ehdottomasti ajan takaa! Mun mielestä tärkeimpiä tulevaisuuden avaimia on tiimityö ja rento meininki. Ollaan toisillemme hyviä ja jeesataan!

https://www.youtube.com/watch?v=F9phsL_JS6k

Työryhmä:

Ohjaus

 Miika Riekkinen

Stream ja kuvaus

 Heikki Järvinen

Promokuvat ja tiedotus 

Tarja Reijonen

Tanssijat

Justine Jokinen

Verna Leppänen

Eedit Pehkonen

Krista-Maria Sipi

Martta Sivonen

Eveliina Väänänen

&

1.vsk opiskelijoita

Tuottaja

Miia Muona

Musiikki

Jussi Suonikko

Hyvää loppukevättä ja ihanaa kesää 2021

<3: Justine Jokinen

Epävarmuus osana tanssijan työtä

Moikka! Täällä kirjoittelee Salla, ensimmäisen vuosikurssin tanssinopiskelija. Avaan tässä hieman omia pohdintojani aiheesta, joka tuntuu hyvin ajankohtaiselta varsinkin näinä aikoina, kun arjen uusi normaali käsittää jatkuvan käsien pesemisen, kasvomaskit ja turvavälit. En kuitenkaan paneudu tarkemmin pandemiasta kummunneisiin epävarmuuden tunteisiin, vaikka korona onkin aiheuttanut paljon huolta koko taidealan tulevaisuudesta. Sen sijaan haluan käsitellä epävarmuutta enemmänkin jokapäiväisenä osana taiteilijan työtä ja sen roolia luovissa prosesseissa. Iso osa omaa sopeutumistani ammattiopintoihin on ollut juurikin sen hyväksyminen, että jatkuva epävarmuus on väistämättä osa valitsemaani uraa.

Epävarmuuden sietäminen on tällä alalla aivan korvaamaton kyky. Luovat prosessit kun ovat usein luonteeltaan sellaisia, ettei aloittaessa voi tietää, millaiseen lopputulokseen päätyy.  Väliin mahtuu koko tunteiden kirjo useampaankin kertaan läpi käytynä: yhtenä päivänä mikään ei onnistu ja kaikki aiemmin aikaansaatu voi tuntua typerältä, mutta seuraavana hetkenä sitä jo painaakin flow-tilassa menemään ja uutta materiaalia syntyy roppakaupalla. Eri teosten syntyprosessit voivat myös poiketa hyvin paljon toisistaan. Joskus ideasta syntyy esitys orgaanisesti ja vaivattomastikin, kun taas välillä produktio voi tuottaa paljon päänvaivaa ja itsensä on melkeinpä pakotettava saamaan edes jotakin aikaiseksi treenisalilla. Luovan prosessin lähestyessä loppuaan asioilla tuppaa ainakin omasta kokemuksestani olla tapana loksahdella kohdilleen, mutta sitä ennen vellotaankin sitten valtavassa kaaoksen meressä pikkuisessa soutuveneessä vailla aavistustakaan siitä, missä päin on ranta. Venettä voi koettaa ohjata, mutta loppujen lopuksi merivirrat kuljettavat sen tasan sinne, minne itse haluavat, eikä siinä ole juuri vastaan panemista. Lopullinen määränpää saattaa olla alkuperäinen kohdemaa tai sitten ei, ja joskus voi myös löytää täysin uuden maan. Sellaisen, jonka olemassaolosta ei edes ole ollut tietoinen.

Haluaisin tulevaisuudessa työskennellä taiteen vapaalla kentällä monipuolisesti freelancerina, vaikka tähän haaveeseen liittyy paljon epävarmuustekijöitä. Tanssialan toisen asteen opiskelijana koen tällä hetkellä epävarmuutta muun muassa omista taidoistani, mahdollisuuksistani päästä jatko-opiskelemaan, työllistymisestäni, verkostoitumismahdollisuuksistani ja tulevaisuuden toimeentulostani, mutta kaikista näistä huolimatta opiskelen tätä ala mielelläni. Välillä se tuntuu itsestänikin ihan järjettömältä, mutta rakkaudesta lajiin, vai miten se nyt sitten menikään.

 ´´DANCE LIKE... NONSENSE´´

Kirjoitan tässä blogissa viime kevään produktiosta jossa olin mukana tanssijana.

Olin tanssijana Maija Hoiskon teoksessa ´´Dance like... Nonsense´´ joka oli oikein rajoja rikkova ja epämukavuusaluetta haastava teos ja prosessi. Teoksessa leikiteltiin äänen ja kehon outoudella sekä reagointiin toisen ja omaan outouteen. 

Ensin voisin kuitenkin kertoa hieman tarkemmin mistä teoksesta on kyse. ´´Dance like... Nonsense´´ koostuu viidestä yksittäisesta ja itsenäisestä duetosta jotka ovat hyvin erilaisia riippumatta toisistaan. Teoksen aiheena nonsense, ei järkeä. 

Teoksen prosessi oli myös koronan takia hyvin erilainen mitä oli aiemmin tottunut tekemään tai työstämään. Teos oli minulle ensinmäinen yli 5-minuutin nykytanssi teos. Teosta työstettiin ja materiaalia etsittiin kotona etäyhteydellä maaliskuusta huhtikuuhun asti jonka jälkeen siiryimme parityöskentelyyn turvavälein a kokosimme niin sanotun soolo dueton. 

Mitä itse sain teokselta? 

Sain teokselta paljon työskentely välineitä ja tapoja joita voin hyödyntää jatkossa työskennellessäni alalla. Lähtien liikemateriaalin etsimisestä ja manipuloinnista ja siitä mitä kaikkea teoksessa voi oikeasti tehdä. Outouden hyväksyminen ja siihen antautumisen jälkeen aloin löytämään omaa ääntäni ja tapaani liikkua ja se tanssiopistomainen sekasorto erilaisia opittuja liikkeitä alkoi muovautumaan omaan suuntaani. Liikkumistapani on nykyään persoonallisempi. Koronan takia sopeuduin myös työskentelemään kotona sekä hyvin pienessä tilassa, kuitenkin niin että kehoni pysyy turvassa enkä riko sitä. Kotini ei olisi kuitenkaan ollut sovelias paikka tanssinharrastamiseen. 

Suurimmat saavutukset teokselta minulle oli siis outouden ja itseni haastaminen, sopeutuminen etätyöskentelyyn kameranvälityksellä ja teoksen materiaalien kasaaminen ja opettelu sekä paluu etäyhteydestä lähiopetukseen ja miten se vaikuttaa tekemiseen.

Paluu etäyhteydestä saattaa hämmentää ja tuntua hyvin vieraalta, yhtäkkiä saapuminen tilaan jossa on paljon tilaa eikä seinät tulekkaan vastaan tekee hyvän mutta vieraan tunteen. Siihen kuitenkin tottui heti ensinmäisten treenien jälkeen.

Tampereen Konservatorio antaa opiskelijoilleen todella paljon ja osaa valita sellaisia välineitä ja kokemuksia jotka antavat tanssinopiskelijoille paljon omien siipiensä avaamiseen opintojen jälkeen. Tämä teos hyvänä esimerkkinä.

Teos ja sen jokainen duetto on nähtävissä täältä!

https://www.youtube.com/watch?v=ut3pNX9qeMo 

-Paavali Kärkkäinen