lauantai 30. tammikuuta 2016

Russell Adamson

Moikka!

Koulumme on täynnä loistavia opettajia ja nyt kerron teille yhdestä heistä. Russell Leon Adamson on opettaja, joka on kiertänyt maailmaa lukuisten kuuluisien koreografien teoksissa ja tanssitaiteilijoiden opissa. Hänen tuntinsa ovat haastavia sekä rankkoja ja hän vaatii opiskelijoilta paljon. Hän opettaa koulussamme jazzia (nykyään show) mutta yhdistelee tyylissään kaikkia lajeja, mitä on elämänsä aikana oppinut. Välillä tunnit tuntuvat olevan lähempänä nykytanssia ja hän onkin sanonut ettei opeta meille mitään tiettyä tyyliä, vaan omaa tapaansa liikkua.



Adamson syntyi Jamaicalla ja muutti 10-vuotiaana perheensä mukana Englantiin. Hän oli aina hyvin liikunnallinen nuori ja vietti paljon aikaa nuorisokeskuksessa veljiensä Tonyn ja Paulin sekä serkkunsa Humpfreyn ja ystäviensä Nielin ja Randolphin kanssa. Aluksi he puuhailivat keskenään kaikenlaista mitä nuorisokeskuksissa silloin yleensä tehtiin; pelasivat koripalloa, jalkapalloa, rugbya ja kuuntelivat musiikkia. Kaikki tosin muuttui sen jälkeen, kun Russell oli käynyt sinä vuonna U.S.A.:ssa kylässä sisaruksillaan, joista toinen asui New Yorkissa ja toinen New Jerseyssa. Hän näki Brooklynin kaduilla muun muassa breakia ja muita katutanssilajeja. Kun Russell sitten palasi takaisin Englantiin, hän perusti kavereidensa kanssa ryhmän ja he alkoivat aluksi vain temppuilla yhdessä. Russellin mielestä se oli vain hauskaa eikä hänellä silloin vielä ollut aikomustakaan ryhtyä ammattitanssijaksi.


Voimakkaan ja elastisen kehon sekä hyvän motorisen hahmotuksen Russell sai kaiken muun liikunnan lisäksi myös nyrkkeilystä, voimistelusta sekä kiinalaisesta Shaolin Kung fu:sta. Hän treenaasi todella paljon itsepuolustusta ja saikin lopulta mustan vyön ahkeran työn tuloksena. Tanssista innostuneena Russell sitten osallistui ryhmänsä kanssa paikalliseen tanssikilpailuun missä etsittiin parasta katutanssiryhmää. He voittivat sen kisan. Se ei tosin riittänyt, vaan he jatkoivat treenaamista vuosien ajan. Lopulta he pääsivät karsintojen kautta Lontooseen Englannin finaaliin ja voittivat senkin. Niihin aikoihin Russell ei ollut vielä päättänyt tehdä tanssista ammattiaan vaan hän oli opiskellut koneinsinööriksi ja teki niitä hommia ansaitakseen rahaa.



Russell pääsi tutustumaan myös teatterin maailmaan Englannissa ja jäi koukkuun siihen pysyvästi. Jälkeenpäin hän on tanssinut monissa musikaaleissa eri maissa. Tanssia opiskelemaan Russell päätyi samoihin aikoihin. Hän näki London School of Contemporary Dance:n (The Place) mainoksen ja rupesi pohtimaan, että se saattaisi olla sellainen paikka missä hän haluaisi opiskella. Hänen koreografinsa harrastelijateatterista suostutteli hänet lopulta osallistumaan auditioneihin, vaikka Russell ei ollut ikinä tanssinut balettia tai mitään modernin tanssin tekniikoista. Auditionin soolovaiheessa hän esitti pätkän, jossa yhdisti itsepuolustusta ja katutanssia. Russell pääsi sisään ja sai vielä stipendinkin, jolla pystyi opiskelemaan ilmaiseksi. Hän valmistui koulusta kolmen vuoden jälkeen tanssijaksi ja oli koulun ohella tanssinut ja koreografioinut Union Dancella sekä oli päässyt vierailemaan New Yorkissa Alvin Ailey Schoolissa. Alvin Ailey Company oli ollut käymässä Lontoossa esiintymässä ja Placella oli samaan aikaan mahdollisuus saada puolen vuoden stipendi Ailey Schooliin. Alvin Ailey tuli käymään koululla etsimään tanssijoita ja oli halunnut myös Russellin mukaansa. New Yorkissa häntä opettivat koreografit Deirdre Lowell ja Wayne Babeist, jotka olivat työskennelleet Alvin Ailey Companyssa aikaisemmin sekä Desmond Richardson ja Dwight Rohden, joilla on nykyään oma company New 

Yorkissa.




Placesta valmistumisen jälkeen Russell on tanssinut, koreografioinut ja opettanut tanssia
monissa maissa ja tällä hetkellä hän asuu Suomessa perheensä kanssa. Hän käy silti vielä maailmalla pitämässä workshoppeja joka vuosi, eikä hänen rakkautensa lajiin ole kadonnut mihinkään. Eikä katoakaan, voisin veikata, sillä niin antaumuksella hän vieläkin meitä opettaa.



- Arttu, 2. vuoden opiskelija

lauantai 9. tammikuuta 2016

Näytetunnit

Konservatorion tanssijat saavat hetkeksi huokaista helpotuksesta, sillä syksyn näytetunnit ovat takanapäin, ja kullakin opiskelijalla tiedossa tämänhetkinen tasoryhmänsä jokaisesta lajista (baletti, jazz- ja nykytanssi). Ulkopuolisille ja ensikertalaisille tasokokeet saattavat kuulostaa jaottelulta, jossa ''hyvät'' ja ''huonot'' tanssijat jaettaisiin kahteen ryhmään. Näin ei kuitenkaan ole.

Tasokokeet eli näytetunnit järjestetään noin 2 kertaa lukuvuodessa kustakin lajista. ''Tuomaristo'' koostuu koulumme opettajista. Tasokokeissa katsotaan sitä, ovatko lajille ominaiset perusasiat hallussa ja mahdollistaako senhetkinen osaaminen siirtymisen haastavammalle tasolle. 1. tasolla harjoitellaan vielä kyseisen lajin perusasioita, kun taas 2. tasolla paneudutaan vähän haastavampiin asioihin. Tasoryhmä kulkee silti käsi kädessä oman kehityksen kanssa, eli kerran ''ykköstasolainen'' ei ole aina ykköstasolainen!


Ensimmäiset tasokokeet Konservatoriolla muistan aika jännittävänä ja pelottavanakin kokemuksena, sillä tunne siitä, että nyt kilpaillaan myös muiden tanssijoiden kanssa, oli vahva. Tosiasiassa ''kilpailu'' tapahtuu vain itsensä kanssa. Nyt myöhemmin on oppinut ymmärtämään, kuinka hieno asia on, että kukin oppilas voi kehittyä omista lähtökohdistaan luoden itselleen vahvan perusosaamisen. Mielestäni tasoryhmiin jakaminen on erittäin hyvä asia, ja uskon myös muiden tanssijoiden olevan tästä samaa mieltä. 


Tasokokeiden jälkeen opettajat jakavat myös oppilaille suullista palautetta, joka on hyvä kirjata ylös ja katsella myöhemmin, onko tuloksia omassa kehityksessä kertynyt. On hienoa, kuinka vahvasti koulussamme tanssijat otetaan yksilöinä, ja kuinka paljon henkilökohtaista tukea opettajilta saa oman kehityksen suhteen. Toivottavasti tasoryhmät pystytään säilyttämään koulussamme jatkossakin!

Riikka, 2. vsk opiskelija

maanantai 21. joulukuuta 2015

Syksyn kuulumisia

HUHHUH, olipas se rutistus! Syksyn lukuvuosi on nyt taputeltu ja rentouttava joululoma häämöttää pitkänä edessä. Tää on just mitä nyt kaipaa. Takana on kaksi pitkää teatterijaksoa, balettiesityksiä, omaa taiteellista työskentelyä ja normiarkea niin koulussa kuin kotonakin. Omat rajat ovat aina välillä joutuneet äärimmilleen, mutta hei kaikesta selvittiin, vaikka välillä epäilykset ottivatkin vallan. 


Ollaan saatu olla todella etuoikeutetussa asemassa, kun olemme päässeet seuraamaan teatterin taikaa lähietäisyydeltä. Yhteistyömme Tampereen Työväen Teatterin kanssa on ollut antoisaa. Alkusyksystä olimme mukana Kolme Iloista Rosvoa –musiikkinäytelmässä ja heti siihen perään suuren näyttämön fantasiamusikaalissa Mestaritontun Seikkailut.  Uusia ystäviä, verkostoitumista ja roppakaupalla toinen toistaan mahtavampia kokemuksia!

 

Vaikka tekniikkatreenaus on jäänyt hieman teatterin varjoon, olemme silti olleet onnekkaita, kun koulussamme on käynyt vierailijoita. Alkusyksyllä osallistuimme Anniina Kumpuniemen koreografioimaan Ihmisten kaupunki –teokseen. Hänen lisäkseen Maija Hänninen on ollut baletin opettajamme, ja joulukuun alussa veimmekin Pyynikkisalin lavalle hänen harjoittamiaan otteita Giselle –baletista. 


Innolla odottaen, mitä kevät tuo tullessaan. Edessä on ainakin armoton treenikausi, uudet prokkikset sekä vierailevat koreografit, omat taiteelliset työt ja lopputsemppaus vikalle opiskeluvuodelle, osa meistä nimittäin valmistuu jo keväällä! Nyt kuitenkin pieni radiohiljasuus tähän väliin, että jaksaa sit tulla uudella energialla takas sorvin ääreen tammikuussa! 



- Suvi, 2.vuosikurssin opiskelija

torstai 17. joulukuuta 2015

Seikkailu suurella näyttämöllä



Mestaritontun seikkailut –fantasiamusikaalin harjoitusjakso lähestyy loppuaan ja ensi-ilta on aivan kulman takana. Ennen sitä on kuitenkin aika muistella hieman kaikkea, mitä olemme suurella näyttämöllä tanssiessamme kokeneet ja oppineet. (Myös luokkalaisemme Iiris kirjoitti harjoitusten alkutaipaleelta postauksen jonka voit lukea tästä.) 





Teatterilla on ollut hienoa päästä seuraamaan eri alojen osaajien työskentelyn edistymistä, kuten lavasteiden, pukujen ja tehosteiden rakentumista. Kaikki näyttää visuaalisesti upealta. Olemme myös saaneet opetella työskentelemään näiden kaikkien elementtien kanssa, ja aina se ei ole ollut helppoa: milloin usvahunnut ovat takertuneet kiveen, hameet repeilleet kesken Julma-Kumman palvomisen, lohikäärmeen harsot kietoutuneet käsiin ja hovineitojen hatut aiheuttaneet yhtä sun toista hämminkiä kesken juhlien. Kaikki esiintymisasut eivät siis lähtökohtaisesti ole olleet tanssijan näkökulmasta ergonomisia, mutta on ollut erittäin hyödyllistä oppia tulemaan sen kanssa toimeen. Nykyään tietää jo, mitä tulee varoa ja jos vahinko sattuu, niin onneksi talossa on ihania puvustajia jotka parsivat revenneen helman kuntoon. Olemme myös saaneet pohtia, mille puolelle mikrofoni kannattaa milloinkin asettaa ja miten peruukkisukan saa tarpeeksi nopeasti pois päästä.






Kulisseissa olemme harjoittaneet luovuuttamme ja esimerkiksi keksineet vaikka kuinka monta käyttötapaa usvaharsolle: se sopii esimerkiksi taiteilijahuiviksi, hyppynaruksi, uimapuvuksi, antiikin roomalaisen kaavuksi, iltapuvuksi ja Voldemort-asuksi. Saatuamme noita-asuihimme peruukit innostuimme myös luomaan toisillemme noitaidentiteettejä. Olemme myös oppineet, että kulisseissa pitää puhua hiljaa…







Tästä vähän erilaisesta syksystä on jäänyt ainakin itselleni, teatterityöstä kiinnostuneelle, todella hyvä fiilis. Voin luultavasti puhua kaikkien meidän puolesta todetessani, että kokemus on ollut mielenkiintoinen, uudella tavalla haastava ja todella hauska. Eilen esiinnyimme ensimmäistä kertaa täydelle suuren näyttämön katsomolle omaisten näytöksen merkeissä ja se toi esitykseen vielä uutta energiaa. Tästä innolla eteenpäin, seikkailun seuraavaan osioon: itse esityksiin!

Tervetuloa mukaan, Mestaritontun seikkailut ensi-illassa 17.12.2015.


-  Olga, 2. vuosikurssin opiskelija


tiistai 8. joulukuuta 2015

Taiteellinen työskentely

Koulupäivämme koostuvat pääosin hyvin fyysisistä tanssitekniikan tunneista, erilaisista projekteista ja tanssivalmennuksesta. Sen lisäksi meillä on muutaman kertaa viikossa taiteellisen työskentelyn oppitunteja. Opettajanamme ja mentorinamme toimii koreografi Maija Hoisko. Tunneilla harjoittelemme oman taiteellisen työn tekemistä, käymme läpi koreografian teon keinoja ja puhumme tanssista ylipäätään.






















Me toisen vuosikurssin opiskelijat käymme opintoja keskenämme eri tahdissa. Toiset tekevät parhaillaan sooloja ja toiset työstävät ryhmäkoreografioita. Huolimatta siitä, mitä kukin on parhaillaan työstämässä, aina on mahdollisuus henkilökohtaiseen neuvontaan ja juttutuokioon. Itse olen tällä hetkellä tekemässä ryhmäkoreografiaa kuudelle tanssijalle. On jännittävää tehdä ensimmäistä kertaa taiteellista työtä koreografin roolissa, mutta asiaa helpottaa tieto hyvästä tukiverkostosta.


Tunneilla harjoittelemme ihan käytännössä erilaisia koreografian teon keinoja, luemme asiaan liittyviä tekstejä ja keskustelemme paljon. Tälläinen työskentely on hyvin virkistävää kaiken tanssiteknisen harjoittelun ohella. Koulutuksemme nimittäin panostaa erittäin paljon hyvään tanssiteknilliseen osaamiseen, mutta koen taiteellisen kurssin erittäin hyödylliseksi ja jopa välttämättömäksi oman tanssijuuden ja taiteilijuuden kehittämisen kannalta. 
Henkilökohtaisesti olen oppinut todella paljon koreografian teosta ja taiteellisesta työskentelystä, ja ymmärtänyt kuinka rajalliset tietoni olivat aiheeseen liittyen ennen kurssin alkua. Aikaisemmin en uskonut olevani kovinkaan kiinnostun koreografina työskentelystä. Nyt kun olen saanut tietoa ja työkaluja, mieleni on alkanut muuttua ja kipinä omaan taiteelliseen työskentelyyn on syttynyt.


-Nella, 2. vuosikurssin opiskelija

lauantai 5. joulukuuta 2015

Tanssijan viikko

Maanantai 08.50-16.00 ja 18.30-22.00

Maanantaina meillä oli aamulla improvisaatiota jonka jälkeen show-tunti. Sitä seurasi ruokailu ja sitten demo jossa kakkosluokkalaiset esittelivät sooloja, ryhmäteoksia ja taiteellisen työskentelyn tehtäviä. Demon jälkeen alkoi baletti, illalla meillä oli vielä Mestaritontun iltatreenit jossa harjoiteltiin erinäisiä kohtauksia.

Tiistai 12.30-15.00 ja 18.30-21.00

Tiistaipäivä meillä oli pelkkää Mestaritonttua 12.30-15.00 ja 18.30-21.00 jonka aikana kävimme koko produktion kertaalleen kokonaan läpi

Keskiviikko 11.00-15.00

Keskiviikko oli melko samanlainen kuin tiistai mutta paneuduimme joihinkin tansseihin enemmän. Eikä meillä ollut enää iltaharjoituksia koska osalla tanssijoista oli Kolmen iloisen rosvon näytös.

Torstai 8.50-16.00

Torstaina oli normi koulupäivä joka alkoi nykytanssilla ja jatkui show-tanssilla. Sitten oli ruokailu ja balettitunti. Viimeinen tunti oli baletin er (erikoistumis) -tunti jossa hioimme Giselle-baletista maalaistanssia ja ystävättäriä.

Perjantai 8.50-16.00

Perjantai alkoi tuottis-tunnilla jota seurasi nykäritunti. Sitten oli ruokailu jonka jälkeen yllätimme ykköset perinteeksi muodostuneilla pikkujouluilla  jossa lauloimme Tulkoon joulun. Sitten söimme pipareita, suklaata ja joimme glögiä. Massut täynnä herkkuja menimme sitten balettitunnille jonka jälkeen koulu loppui.

Kirjoittaja Hans Kähkönen (2. vuosikurssi)

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

2. vuosikurssin soolo

"Soolon tilanne tällä hetkellä ihan siedettävä! Raaka rakenne on aika lailla valmiina. Nyt pitäisi alkaa tutkimaan liikelaatuja ja pohtia voisiko jostain sarjasta saada mielenkiintoisemman esimerkiksi vaihtamalla sen suuntaa."
17.11


Yllä on ote työpäiväkirjastani, jota olen pitänyt vajaa kolme kuukautta, aika lailla sen ajan mitä olen työstänyt toisella vuosikurssilla suoritettavaa sooloani. Soolo liittyy olennaisesti meidän "taityön" eli taiteellisen työskentelyn opintoihimme, ja minulla sen ensi-ilta on edessä joulukuun alussa. 

Vaikka en ole aikaisemminkaan tehnyt kovin montaa omaa koreografiaa, tähän minulla on ollut erilainen ja uusi lähestyminen. Kouluaikanani olen oppinut paljon siitä, miten erilaisten mieluisten liikkeiden keksiminen ja yhteensovittaminen on vain suppea osa koreografian tekoa. Meillä on ”taityön”, eli taiteellisen työskentelyn tunteja, joilla käymme läpi erilaisia koreografian luomis- ja muokkaamiskeinoja. Taityön tunnit tuovat vaihtelua tekniikkatunteihin, ja antavat meille avaimia oman luovuuden ulos tuomiseen. 
Oman materiaalin tekotavat voivat olla hyvinkin järjestelmällisiä niiden erottumatta lopputuloksesta. Olemme käyttäneet apuna eleitä, yksinkertaista eri suuntiin järjestyksessä sormella osoittamista, abstrakteja piirroksia, verbejä jotka muutetaan liikkeiksi, kuvia... Olemme katsoneet toistemme töitä, ja lopputulokset ovat olleet hämmästyttävän hienoja, tuoreita näkökulmia joita ei tavallisesti osaisi odottaa.

Oman sooloni lähtökohdat olivat alunperin elämänjanossa ja kuolemanpelossa, jotka kuitenkin muokkautuivat matkan varrella. Käytin minulle uutta luomistapaa ja googlasin netistä aiheeseeni liittyviä asioita. Päädyin esimerkiksi hakemaan ”how to enjoy life” ja löytämieni ohjeiden pohjalta tein sarjan jota käytän soolossani. Olen käyttänyt paljon improvisaatiota jonka pohjalta olen löytänyt mieluisaa liikemateriaalia ja myöhemmin muokannut sen yksityiskohtia.

Soolon tekeminen on ollut haastavaa varsinkin aluksi, kun tuntuu että on yksi mahdollisuus näyttää kaikki mitä osaa. Olen kuitenkin päässyt tämän ajatuksen yli, ja todennut että kaikkea ei tarvitse tai edes kannata tehdä kerralla, muuten ei koskaan tule valmista. Olemme taityön tunneilla kokoontuneet säännöllisesti opettajamme Maija Hoiskon sekä muiden soolon tekijöiden kanssa, ja vaihtaneet tuntemuksia ja vaikeuksia, sekä näyttäneet liikemateriaalia ja saaneet siitä palautetta. Soolon tekemiseen on saanut enemmän tukea kuin olin osannut odottaa.

Ensi-ilta lähestyy kovaa vauhtia, ja vaikka tekemistä on vielä, en malta odottaa että saan tuoda oman teokseni lavalle valojen kanssa. Esitykset ovat Tampereen Musiikkiakatemian Pyynikkisalissa 4. ja 5.12. klo 19:00. Tässä linkki facebook-tapahtumaan, tervetuloa katsomaan!




- Janina, 2. vuosikurssin opiskelija